RoiMeloo keskustelupalsta

Henrin melontamongaus 2010

Started by HenriW, 14 June, 2010, 13:59

Previous topic - Next topic

HenriW

28.7 & 30.7 Epätodennäköisesti Marraskoskella:

Kesän hyvin mones ja hyvin mones + 1 kerta Marraskoskella. (Pitänee loppukesän ja syksyn aikana petrata lisäämällä melontapaikkojen diversiteettiä!) Suomen ja Ruotsin pahamaineisilla rajaseuduilla oli satanut paljon, mikä johti Ounasjoen virtaaman välittömään kasvuun. Tämä vastaavasti johti allekirjoittaneen läväyttelemään Marraskoskelle, mikä taas johti Aitoon ja Oikeaan (tm) kuntoiluun, sillä aaltoon mennessä ja sieltä poistuessa oli melottava niin että lotisi! Perjantaina virtaama oli laskenut, joten lotina oli vähäisempää, mutta surffit pehmeitä.

Melojan vasemman puolen aaltohonttolärpytin oli aiempaa nopeampi ja sopivan syvä. En itse ainakaan onnistunut naarmuttamaan kiviä... Surffailu ja temppuilu onnistuivat vallan mainiosti, joten melontasuorite oli onnistunut. Tämä siis keskiviikkona. Melojan oikealla kyttäävä looppikuoppa jäi oikeastaan kokeilematta, kun vettä oli niin pirusti. Kokeiliko joku paikalla ollut kyseistä kuoppaa? Ainakin siellä oli vettä ihan pirusti. :)

Sivumiete: Olemmeko me Lapin asukit, jotenkin varovaisia tai niukkoja nimeämään koskia kansoittavia aaltoja ja honttoja? Etelässä on käsittääkseni nimetty honttoja ahkerammin ja Ruotsin puolella vaikuttaa, että jokaisella aallolla ja koskessa väijyvällä ominaisuudella on oma nimi. No toisaalta, onhan meillä Vikakönkään kolmiokivi!

Perjantaina sen sijaan oli suorastaan taikaboogie! Julman kuntoilun määrä oli vähäisempää (se, että melonnan jälkeen on niin sippi, ettei jaksa kävellä, ei johdu melonnan fyysisestä rankkuudesta, eihän?) ja aalto oli puhdasta parhautta! Surffit olivat pehmeitä kuin pumpuli enkä ole kertaakaan onnistunut spinneissä niin hyvin. Oikeastaan se taisi olla ensimmäinen kerta, kun spinnailu onnistui jokseenkin järkevästi. Ei tarvinnut kun tuupata melalla hieman ja kajakkibiili pyöri ympyrää. Annoin itselleni yhdeksän pistettä ja hylje-merkin.

Looppikuoppa oikealla (jota viime kesänä Pasin kanssa kutsuttiin RNG-kuopaksi eli random number generator -kuopaksi eli satunnaislukugeneraattori-kuopaksi, sillä tuntui että sinne päädyttyä voi heittää noppaa lopputuloksesta. Omalla toiminnalla ei tuntunut olevan sanottavaa merkitystä lopputuloksen kannalta.) aiheutti myöskin suunnatonta hupia. Keula hörppäsi välittömästi virtaan, kajakki pomppasi taivaisiin ja virranrajasta kuului "slurps", kun kajakki katosi pyörien virtaan. Paikka oli lähes täydellinen eskimo-treeneille, sillä niitä sai vääntää ainakin sen neljä kertaa päästäkseen pystyyn.

Olisiko kenelläkään oivaltavia nimeämisideoita Marraskosken komeille kuopille? Jos edes tämän melontakirjoitteluni piiriin. :)

HenriW

8.8 Post-kesärutto melonta Marraskoskella:

Ruton ryökäle väistyi ja melonta mahdollistui jälleen, joten mikäs sen parempaa kuin mennä Marraskoskelle juhlistamaan sitä. Vattenia oli tarjolla reippaat 150 kuutiota, joten tarjonta oli matalahkoa, mutta pitävää. Varsinkin melojan oikealla oleva rng-hontto tarjosi iloista pyörimistä virranrajassa, tai itseasiassa rajoissa. Sama seutu tarjosi myös vedenalaisen kohtaamisen kalan kanssa, siis kasvokkaisen kohtaamisen. Hämmennyin sen verran, että meinasi jäädä mela välille. Kavalia nuo kalat, kun koskissa vaanivat.

Kyntö varsinaisessa super-peliaallossa oli oikein makkeimmillaan. Spinnit sujuivat välillä muutenkin kuin täysin vahingossa. Aalto oli sen verran pitävä, että ei tarvinnut erityisesti tärrätä siitä tipahtamista ja sen koko oli sen verran sympaattinen, että sai mongata rennosti ja rauhallisesti. Eikä ollut edes kaloja väijymässä!

Paikalla oli myös kaksi avokanootein varustautunutta seuruetta, jotka laskivat kosken läpi. Uhkaavan isoja ovat moiset kanootit. :)

HenriW

Onpas edellisestä kirjoituksesta kulunut aikaa. Nyt syksyn tullessa on aika aloittaa mongauksen dokumentointi jälleen. Elokuun melonnat jäivät niukauksi vaeltelun ja kesäruton vuoksi, mutta nyt alkaa jälleen nousukausi. Toivottavasti myös Marraskosken vesi nousee. :)

28-29.8 Hämmennystä Pahiksella:

Ensimmäinen melontasessio vaelluksen ja flunssailun jälkeen oli sitten Pahiksella, eli Pahakurkkiolla. Sopiva paikka hakea otetta melontaa puolikuntoisena.

Pahis olikin sitten jämäkin joki missä olen ikinä melonut. Ensimmäisellä setillä haettiin tuntumaa laskien kolmea ensimmäistä köngästä ja leppoisasti läpsytellen ensimmäisen könkään aalloissa. Juicen viattoman ilmeen ja neuvojen sekä oman tilapäisen mielenhäiriön seurauksena lähdin hakemaan tuntumaa ensimmäisen könkään aallosta. Mieleeni ei juolahtanut hämmennystä saati sitten epäilystä edes seuratessa Juicen voltteilua aallossa. Aalto olikin sen verran tymäkkä, että sinne päästyäni ainoa ajatus mielessä taisi olla "Mihin helv***iin minä päädyin?!". Olihan se vain makiaa kyytiä. Vauhti oli hirveä ja surffailu oli pääasiassa hämmentynyttä selviytymistaistelua, mutta aivan hemmetin hauskaa! Pitää kyllä saada revanssi tai mielellään useita.

Kolme ensimmäistä köngästä ovat myös mahtavaa laskettavaa. Isoja aaltoja, mukava vauhti ja tiukka meininki. Näitäkin pitää seuraavalla kerralla kyntää enemmän, sillä ne olivat oikeasti oikein miellyttävää laskettavaa. S-mutkan jälkeen löytyvä mini-aalto oli myös vallan mainio. Se muistuttaa aika paljon Trollin pikkuaaltoa ja on kyllä erinomainen treenipaikka. Aika optimaalinen paikka hakea tuntumaa ja ihmetellä surffauksen sekä muiden jännien juttujen hienouksia esteettis-ergonomisessa ympäristössä.

Lauantain melonta oli kuin kermainen mansikkakakku. Maukas, kostea sisältä ja lopussa odotti kaunis koristelu (tai oikeastaan loppuhuipennus, mutta eikös kakun "kruunu" olekin sen koristelu?). Aluksi fiilistelimme samoissa könkäissä ja aalloissa kuin edellisenä päivänä, josta jatkettiin sopivasti allekirjoittaneen (puoli)kunnon loppuessa alempiin koskiin. :)  Ne jatkoivat kivasti aiemmin alkanutta uusien melontakokemusten sarjaa. Niiden kohdalla lienee turvallista puhua ainakin semi-jämäkästä.

Kunnon ja uskalluksen ollessa loppulukemissa skippasin neljännen ja viidennen könkään. Nautin tosin pienistä minimini-reiteistä mitä kokeilin. Tässä vaiheessa (onneksi) Juicen ja Samin viattoman rohkaisevat ilmeet sekä tilapäinen mielenhäiriö ottivat ohjakset ja päätin laskea kuudennen ja seitsemännen könkään. Ja näyttiväthän ne ylhäältä katsottuna miellyttävän vauhdikkailta ja leppoisilta. Pitkän tuumailun jälkeen laskulinjat ja suunnitelmat olivat selviä, joten läväyttämään kävimme. Laskuoperaatio oli kaikin puolin onnistunut ja stydi. Operaatio alkoi hienosti Tapion lähtiessä johtamaan joukkoa. Aloitus oli jämy ja Tapio taisi huomata könkäiden välissä olevansa laskujonon ensimmäinen ja ainoa jäsen. :) Pienen säädön jälkeen lähdimme Samin johdolla laskemaan könkäitä. Tarkoituksena oli laskea luiskan oikeaa laitaa ja siitä suunnata keskellä olevan akanvirran kautta oikealle, josta jatkaa (ylhäältä katsottuna) pienen könkään kautta seiskakönkään oikeaan laitaan. Suunnitelma toteutettiin ainakin periaatteessa onnistuneesti, sillä päädyimme kutakuinkin oikeaan paikkaan. Linjoissa oli ehkä parantamisen varaa... ehkä.

Omat suunnitelmani katosivat kutakuinkin tajutessani kuinka järkyttävä vauhti luiskassa tulee. Selviydyin luiskasta meloen vaihtelevissa asennoissa, kuten Tapion kuvista ilmenee. Muutaman eskimonkin saatoin vääntää. Huomasin lopulta olevani keskellä olevassa akanvirrassa, siis oikeassa paikassa. Matka jatkui jälleen Samin johdolla "yltäältä pieni" köngäs ja sen kaverina toimiva hontto eivät olleetkaan ehkä niin pieniä, kuin oletin ja rytäkkä sen kuin kasvoi loppua kohden. Eskimoita, yllättäviä melonta-asentoja, rytäkkää ja kovaa menoa. Tuossa tiivistys seitsemännestä könkäästä. Tapion (vaiko Juicen?) sanoin: Lasku oli varsin tapahtumarikas. Kannattaa vilaista Tapion ansiokas blogi osoitteessa http://pohjoistamelontaa.blogspot.com/ .

Reissu oli kokonaisuudessaan aivan hemmetin hauska ja erityisesti viimeisten könkäiden kokemukset jäivät mieleen. Positiivisesti siis. Kiitokset koko seurueelle oivaltavista melontakokemuksista ja erityiskiitokset Juicen ja Samin viattoman rohkaiseville ilmeille.

Edit: Huomasin, että hymiöitä on suorastaan ahdistava määrä, joten annoin deleten laulaa.

HenriW

2.9 Melontaa... Vikakönkäällä:

Armas Marraskoski kärsii parhaillaan akuutista läväytyspotentiaalin puutteesta, joten täytyi kääntää nokka kohti pohjoista ja käydä kokeilemassa Vikakönkään kuohuja. Ajoitus oli sikäli hyvä, että slalom-rata oli juuri tullut valmiiksi ja sitä pääsi kokeilemaan makiasti. Paikalla oli lopulta porukkaa vallan mainiosti, sillä Tapion johtama melontatreeni-osasto saapui paikalle.

Ei ollut Vikakönkäälläkään vettä kovin paljoa, mutta laavujen kohdalla oleva aalto viihdytti varsin mukavasti ja slalom-rataa oli vallan hauska kyntää läpi. Aalto on sen verran syvä, että siinä kyllä voi yrittää (tai osaava ei tietenkään yritä) läväyttää vaikka volttia. Eskimo kannattaa riipaista suht nopeasti, sillä edessä odottaa jokunen kivi. Akanvirta-palvelut ovat Vikakönkäällä suorastaan esimerkilliset. Hivenen jäi varovainen ja tutkaileva olo tämän kerran jälkeen. Seuraavalla kerralla sitten lävähtää mukavasti ja tuollainen turha varovaisuus unohtuu. ;)

Itse köngäs oli melko kivinen enkä parin läpilaskun aikana löytänyt paikkaa, jossa ei olisi kolissut pohjaan. Slalom-rata oli oikeasti vallan veikeä. Sitä oli mukava fiilistellä yrittämällä kyntää se täysillä läpi. Vielä kun olisi enemmän vettä, niin voisi yrittää härvätä monissa matkan varrelta löytyvissä akanvirroissa.

Kävimme seuraavana päivänä katsomassa myös Vikakönkäällä järjestettyjä koskenlaskukisoja. Bongasimme paikalta tuttuja henkilöitä, kuten Unarinkönkään reissua kajakki tanassa odottava Morjens-Olli ja selostaja / koskenlaskija Tapio. Ohessa pari pientä kuvaa:


HenriW

10.9 Kolinaa Vikakönkäällä:

Perjantain sää oli lähes täydellisen syksyinen, joten melominen oli jo pakollista. Olisi varmaan tullut negatiivista karmaa, jos olisin päätynyt lusmuilemaan. Aurinko paistoi, vettä oli niukahkosti ja kivet olivat pyöreitä.

Yläaallossa oli kohtuullisen kiva sompailla, joskin se oli melko pieni ja purkava. Keskellä aaltoa vettä oli mukavasti ja voltti-mongaus onnistui siinä vallan hyvin. Aallon laidat ja sen alla olevat virranrajat olivat melko kivisiä, joten kaatuminen keskelle ja sämäkkä eskimo olivat tarpeen. Kypärä sai kyllä uusia kuvioita, kun eskimo ei ollut joka kerta ihan niin sämäkkä kuin olisi ollut tarpeen. :)

Ratamerkit olivat vielä paikoillaan, joten laskimme rataa läpi useamman kerran. Se osoittautuikin yllättävän hauskaksi hommaksi. Hyvä boogie ja niin paljon vauhtia, kuin keho antaa myöden. En olisi uskonut, että se on niin järkyttävän raskasta. Lopussa voimat alkoivat loppua ja reitti tuntui helpolta, joten yritin navigoida ylösalaisin ja käytin peräsimenä kypärää tökkien sitä kiviin.

Mikäs se juttu on, että aina sanotaan syksyn olevan sateista aikaa ja muutenkin nihkeää? No nihkeää se on tällä hetkellä lähimelontapaikoissa, mutta lähinnä sen vuoksi että paljon parjatut syyssateet loistavat poissaolollaan. Kyllä kelpaisi vesitäydennys Ounasjokeen ja Raudanjokeen.