RoiMeloo keskustelupalsta

Vesistöbongausta

Started by Ile, 25 June, 2014, 07:55

Previous topic - Next topic

Ile

Tänä kesänä kilometrien keräily ei jostain syystä kiinnosta  :o. Jotain tekee kuitenkin mieli keräillä. Vanhoista kirjauksistani löysin tiedon, että vuonna 2010 tuli melottua 29:ssa eri nimisessä vesistössä. Yritän parantaa tuota tulosta. Tälle kesälle koossa on 10 vesistöä.

Tarkoitan tuolla vesistöllä sellaista omaa erillistä jokea tai järveä, jolla on kartoilla oma nimi. Isossa vesistössä, esim. Inarijärvellä, on paljon erinimisiä selkiä, lahtia, salmia, vuonoja jne. mutta kyseessä on kuitenkin yksi ja sama järvi (tai joki). Esim. Nitsijärvi, Suolijärvi ja Kyyneljärvi vaikuttavat karttatarkastelun perusteella kuitenkin jo omilta vesialueilta, eivät Inarijärven osilta? Lähivesillä putaat ovat mietityttäneet. Olen päätynyt siihen, että pidän niitä Ounas- ja Kemijoen osina, en omina vesistöinä.

Kuopion Jukola suunnistettiin Soisalossa. Sitä on pidetty Suomen suurimpana saarena. Nykykäsityksen mukaan Soisalo ei kuitenkaan ole saari. Sitä ympäröivän vesialueen pinta ei ole samassa tasossa. Tuo vedenpinnan tason muutos käy varmaan yhdeksi kriteeriksi, jonka avulla voi tarpeen tullen ratkaista onko kyse saman järven eri osasta vaiko eri järvestä.

Itse itselleni laatimieni sääntöjen mukaan en hyväksy mukaan ihan mitä tahansa vesillä käyntiä. Vesistön pitää olla sen kokoinen, että siinä pystyy melomaan edes jonkinlaisen järkevän vaikkapa 30 min lenkin. Tai sitten vesistön kautta melominen on osa jotain melontaretkeä ja lyhytkin piipahdus vesistössä on osa järkevää reittiä. En siis salli itselleni vesistöjen keräilyä pelkästään kajakin pohjaa kastelemalla.
"Unelmat vahvistavat sydäntä"

PirkkoP

Ounasjoen Kuusisaaressa on pieni lampi. Siellä pystyisi varmaan melomaan koskarilla (ei eskimoa ;) ).
Pirkko

Ile

Quote from: PirkkoP on 25 June, 2014, 09:57
Ounasjoen Kuusisaaressa on pieni lampi. Siellä pystyisi varmaan melomaan koskarilla (ei eskimoa ;) ).

Se on niitä pohjankastelulätäkköjä joita mie en räknää.
"Unelmat vahvistavat sydäntä"

OS

Quote from: Ile on 25 June, 2014, 07:55
Esim. Nitsijärvi, Suolijärvi ja Kyyneljärvi vaikuttavat karttatarkastelun perusteella kuitenkin jo omilta vesialueilta, eivät Inarijärven osilta?


Nuo kolme ovat selkeästi omia vesialueitaan. Kohtahan pääsemme toteamaan asian ihan paikan päällä.  :)