|
Jäsenkirje 2/2010
Kesäkuu on
alkanut ja sitä myöten myös melontakausi alkaa kiihtyä. Osa on tosin jo melonut
huhtikuun lopusta saakka, mutta nyt alkaa vaikuttaa siltä, että myös muut
pääsevät vauhtiin.
Melontakauden
avajaiset järjestettiin 8.5.2010 perinteisesti Oikaraisessa, Kemilässä. Aurinko
paistoi ja mahdollisti mukavan ulkoilupäivän. Paikalle oli uskaltautunut
uusiakin jäseniä ja kevään ensimmäiset onnistuneet eskimot pyöräyteltiin
siellä. Perinteisesti ohjelmassa oli ruokaa, kahvitteluja, makkaranpaistoa,
pieni melontaretki, koskimelontaa sekä saunomista. Oikaraisen aalto ei
valitettavasti toiminut, mutta koskesta löytyi sen verran mukavasti pieniä
aaltoja, että siellä viihtyi varttuneempikin koskimelontaväki.
Avajaisista lähti
laajemmin käyntiin tämän vuoden melontatoiminta. Myös perinteinen kaikille
avoin melontatapahtuma Ounaspaviljongilla keräsi paljon väkeä ja innokkaita
lajiin tutustujia. Innokkaita pieniä lapsia oli erityisen paljon, joten pitänee
miettiä jonkinlaista pientä melontatapahtumaa myös heille. Tämän vuoden
ensimmäinen peruskurssi ja ensimmäiset koskitreenitkin on jo pidetty. Edellisten
kesien tapaan pian alkavat pyöriä myös retket, klinikat ja erilaiset muut
melontaan liittyvät tapahtumat, kuten esimerkiksi ensi viikolla tuleva ohjaajille
suunnattu turvallisuuspäivä. Tämän vuoden retkilistalla ovat mm. Ivalojoki,
Trollfors ja Valtijoki-Poroeno-Lätäseno. Seuran Internet-sivujen
tapahtumakalenteria ja keskustelufoorumia kannattaa seurata, jotta pysyy ajan
tasalla viimeisimmistä päivityksistä ja reissuista. Uutta tälle kesälle ovat
mm. korkeakouluopiskelijoille järjestettävä peruskurssi (joka pidettiin jo) sekä
viiden päivän koskimelontaklinikka. Koskismelontaklinikalla uidaan ja
harjoitellaan reskuttamista, joten reipasta mieltä ja lämmintä varustetta
kannattaa varata mukaan. Seuran sivuja kannattaa muutenkin seurata – sieltä
löytää varmasti melontaseuraa itselleen. Muutoinkin kannattaa olla omatoiminen
ja ehdottaa uusia melontakohteita, mikäli sellaisia löytää.
Vajamestarimme
Simo on kevään aikana tehnyt muutoksia vajalla kajakkien säilytyspaikkoihin,
joten vajalla on nyt enemmän tilaa ja kajakit on entistä helpompi siirtää.
Retkikajakit ovat edelleen samassa tilassa kuin aiemminkin, mutta osa
koskikalustosta on siirretty viereiseen huoneeseen. Muut varusteet – liivit,
aukkopeitteet, neopreeniasut ym. – löytyvät edelleen samasta vanhasta
huoneesta. Ennen kuin varaatte kalustoa, muistattehan maksaa kalustomaksun.
Kalustomaksu käytetään kaluston ylläpitoon, huoltoon ja uuden kaluston
hankintaan, joten se on meidän kaikkien hyväksi! Muistakaa myös merkitä vajalla
olevaan kirjaan reittinne ja paluuaikanne ja muistakaa kuitata se. Jos
huomaatte vajalla tai kalustossa jotain vikaa, kirjatkaa se ylös vajalla
olevaan toiseen vihkoon. Muistakaa huolehtia myös vajan siisteydestä. Kajakit
puhdistetaan ja vaja siistitään käytön jälkeen, jotta seuraavan on helppo ja
mukava ottaa varusteet matkaan ja lähteä vesille.
Seuran uusi
avainvastaava on Niina Larikka. Niinaan voi ottaa yhteyttä jos haluaa avaimen
seuran vajalle tai haluaa palauttaa sen. Avainvastaavan yhteystiedot löytyvät
seuran Internet-sivuilta.
Tällä hetkellä
tuntuma melontaan saattaa olla vielä hieman ruosteessa, joten varovainen alku
on paikallaan. Vedet ovat vielä kylmiä ja virtaamat vielä tällä hetkellä melko
suuria, joten pitkät uinnit eivät välttämättä ole mukavia. Myöskään melontalihaksisto ei ole talven
jäljiltä aivan parhaimmillaan, joten kipeitä lihaksia voi olla tiedossa.
Kannattaa tarkkailla myös omaa melontatekniikkaa – jos kaikki ei ole
kohdallaan, pääsee niitä treenaamaan kauden aikana retkillä ja treeneissä.
Oikea tekniikka säästää sekä mieltä että
kehoa
Kristiina
pj
|