| Jäsenkirje 2/2009 |
|
|
|
| Kirjoittanut Administrator | |
| 24.04.2009 | |
|
Tervehdys! Jäät ovat sulamaan päin, ja ehkä muutaman viikon sisällä päästään aloittamaan toden teolla kevään melontakausi. Viime vuoteen verrattuna kevät on myöhässä reilusti toista viikkoa tai jopa pari viikkoa. Viime keväänä meloimme Vikakönkäällä 29.4., jolloin rannatkin olivat vapaat jäistä ja melominen sikäli turvallista. Edellisvuonna tuohon aikaan jäät olivat lähteneet jo Kemijoestakin, ja kauden avajaisia vietettiin 28.4. Vaikka kevät tulee hieman hitaasti niin tulee se kuitenkin. Tulevana kesänä on tarjolla erilaisia retkiä, kursseja ja viikoittaista melontaa vähintään yhtä paljon kuin aiempina vuosina. Jotta toiminta voisi alkaa täysipainoisesti, on syytä ennen vesille menoa syytä huoltaa sekä kalusto että toimintatilat. Seuran vajalla järjestetään 5. toukokuuta talkoot, joihin toivotaan paikalle kaikkia kynnelle kykeneviä seuran jäseniä. Tekemistä riittää: kalusto tarkastetaan ja tarvittaessa korjataan, vaja siivotaan, ulkorappuja ja räystäslautoja korjataan, telineitä rakennetaan ja niin edelleen. Jokaiselle riittää varmasti tekemistä. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee talkoisiin. Kun vaja ja kalusto ovat kunnossa, on kesän toimintakin sujuvaa. Vajamestari Sakari Niemi ja turvallisuusvastaava Ilkka Vaara informoivat talkoista lisää, kun se on ajankohtaista. Melontakausi avataan virallisesti lauantaina 9.5. Oikaraisessa. Tarjolla on ohjattua sileän veden melontaa, koskimelontaa ja mukavaa yhdessäoloa sekä hieman evästäkin. Lisätietoja retkestä saa Tuomas Vaaralalta (040-536 9824). Jos jääolosuhteet jatkuvat yhtä vaikeina (=jäät eivät lähde), voi avajaisaikatauluun tulla vielä muutoksia. Riippuen myös hieman jäätilanteesta toukokuun lopulla järjestetään jo muutamia ohjattuja retkiäkin, joita voi tutkia tarkemmin oheisesta kesän tapahtumakalenterista. Muutoin tapahtumakalenteri on tavalliseen tapaan osittain alustava. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että etenkin loppukesälle tulee lisää toimintaa, jonka päivämääristä jne. ei vielä ole tarkkaa tietoa. Päivitetään tapahtumia, kunhan niistä jotain voidaan sanoa. Retkistä voi kysyä lisätietoja ja niihin voi ilmoittautua ottamalla yhteyttä kyseisen retken ohjaajaan. Yhteystiedot tulevat nettisivujen kalenteriin ja ne löytyvät myös tämän postin lopusta. Rovaniemen Melojat järjestää myös tänä keväänä yleisölle avoimen melontatapahtuman. Tapahtuma järjestetään Ounaspaviljongilla maanantaina 1.6. klo 18. Myös tähän tapahtumaan toivotaan paikalle mahdollisimman paljon seuran jäseniä. Melojia tarvitaan sekä vesille että auttamaan rantajärjestelyissä. Tapahtumassa on ollut tavallisesti jopa 100 osanottajaa, eli talkoolaisia todella tarvitaan. Tapahtumasta vastaa Olavi Pallari. Kesällä järjestetään ainakin kuusi alkeiskurssia, joista neljä on heti kesäkuussa. Päivämäärät löytyvät kalenterista. Informoikaa hyvissä ajoin melonnasta kiinnostuneita tuttujanne jne. kursseista ja niiden ajankohdista, sillä osa kursseista täyttyy nopeasti. Kursseista lisätietoa saa Olavi Pallarilta numerosta 0400 444 789 tai sähköpostitse osoitteesta Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. . Myös kurssien vetäjiltä saa kursseista tietoa. Ilmoittautumiset toivotaan hoidettavan Olan kautta. Viikottaiset iltalenkit ja koskitreenit alkavat toukokuun lopussa. Iltalenkit ovat kaikille avoimia, ja myös monet koskitreenit sopivat lähes kaikille. Osa treeneistä on haastavampia, jolloin niihin edellytetään vähintään retkimelojan koskikurssia tai vastaavia taitoja. Jokaisista harjoituksista ilmoitetaan erikseen. Uimahallivuorotkin jatkuvat vielä toukokuulle, joten kevään varovainen tulo ei suinkaan estä melontaa. Vuorojen päättymisestä tiedotetaan erikseen. Yksin melominen on aina riskeiltään moninkertaista verrattuna ryhmässä melontaan. Kylmien tulvavesien aikaan riskit kasvavat edelleen huomattavasti. Älä siis melo yksin ja huolehdi aina vesille mennessäsi oikeanlaisesta varustuksesta. Sitten ulkomelonnallista asiaa: rovaniemeläinen vaellus-, ulkoilu-, seikkailu- ja eräilykauppa Reittipiste (www.reittipiste.fi) on luvannut Rovaniemen melojien jäsenille jäsenalennuksen tuotteistaan. Tarkempia tietoja mm. alennuksen määrästä ja tavaroiden toimitustavasta on luvassa parin viikon sisällä. Kevätterveisin Tapio Nykänen pj Merkittyjen retkien jne. ohjaajien yhteystiedot Aksana Kurola 044 3131408 Sakari Niemi 040 519 0847 Tapio Nykänen 040 522 6693 Olavi Pallari 0400 444 789 Ilkka Vaara 040 731 9280 Tuomas Vaarala 040 3570419 Olli Vainio 0400 925 074 |
|
| Viimeksi päivitetty ( 24.04.2009 ) |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|










