Uimamaisteri Hämäläinen jatkaa.
9.7.2020 Poikkesimme Pasin kanssa Vikakönkäällä. En ollutkaan siellä pitkään aikaan käynyt, joten ajattelin tutkailla koskea myös uiden. Muutenkin oli jänniä hetkiä. Vielä en ole koskimeloja vaan koskenlaskija. Pikku hiljaa, taidot karttuu kun vaan jaksaa jaksaa harjoitella ja uida.
Saldo 10.
Uintivihko 2020
- Jennimeloo
- Viestit: 71
- Liittynyt: 22 Kesä 2020, 21:37
Re: Uintivihko 2020
Fail more to progress faster
Re: Uintivihko 2020
Vaattunkiköngäs, 2 uintia, välineenä kanootti. Kokeilussa uusi edellistä reilusti pidempi mela. Virtaamat noin 60-70 kuutiota ja aivan priimakunnossa harjoitteluun. Yksi uinti oli suvannossa ja lähinnä siksi kun ei vain enää jaksanut vääntää, mutta toinen tuli harjoitellessa jämäkän virran ylitystä offipuolelta melomalla. Pari eskimoyritystä, mutta ei noussut. Itseni reskutin välineineni ja Henri varmisti. Pidempi mela oli alkutuntumaltaan hiukan kömpelömpi, mutta reilusti parempi voimantuotolle ja tuennoille. Mittoina melan kahva on noin otsan korkeudella, kun melan lapa on kokonaan vedessä.
Kauden saldo 16 uintia ja yksi onnistunut koskieskimo.
Kauden saldo 16 uintia ja yksi onnistunut koskieskimo.
Half the Paddle, Twice the Swimmer
Re: Uintivihko 2020
Vaattunkikönkäällä yhteensä neljä uintia kahdelta melontakerralta. Uinnit koskikanootilla treenailemalla ja kaikki kaatumiset lossatessa offipuolelta melomalla. Itseni reskutin kamppeineen päivineen.
Kauden saldo 18 uintia.
Edit: eiku 16 + 4 tekee 20 uintia yhteensä. Saiskohan kaudelle 50 uintia täyteen
Kauden saldo 18 uintia.
Edit: eiku 16 + 4 tekee 20 uintia yhteensä. Saiskohan kaudelle 50 uintia täyteen
Half the Paddle, Twice the Swimmer
Re: Uintivihko 2020
Vikaköngäs, kaksi uintia, kaksi itsereskutusta. Eka helppo uinti, toisessa sai jo työstää. Eipä siinäkään mitään kauhean erityistä. Vesi oli kanootille vähän liian korkealla, mutta uintien väleissä sai aika hyvää melontaakin aikaiseksi.
Kauden saldo 22/50
Kauden saldo 22/50
Half the Paddle, Twice the Swimmer
Re: Uintivihko 2020
Vikaköngäs, vain yksi uinti surffilossauksesta kolmiokiven taakse. Lyhyt ja nopeasti uitu suisteelle tyhjentämään kanoottia. Henri varmisti.
Vedenkorkeus 35 kuution virtaamilla alkaa olla kanoottitreeniin aika hyvä. Akanvirrat saa jo melko hyvin kiinni, mutta vielä voisi hiukan laskea, jottei kanootti heti täyty vedestä surffilossatessa stopparin pohjaa myöten.
Kauden saldo 23/50
Vedenkorkeus 35 kuution virtaamilla alkaa olla kanoottitreeniin aika hyvä. Akanvirrat saa jo melko hyvin kiinni, mutta vielä voisi hiukan laskea, jottei kanootti heti täyty vedestä surffilossatessa stopparin pohjaa myöten.
Kauden saldo 23/50
Half the Paddle, Twice the Swimmer
Re: Uintivihko 2020
Pasin kanoottiuintisaldo ei kyllä hirveästi rohkaise lähtemään kanootin kanssa koskeen treenaamaan.PasiK kirjoitti: ↑02 Elo 2020, 17:16Vikaköngäs, vain yksi uinti surffilossauksesta kolmiokiven taakse. Lyhyt ja nopeasti uitu suisteelle tyhjentämään kanoottia. Henri varmisti.
Vedenkorkeus 35 kuution virtaamilla alkaa olla kanoottitreeniin aika hyvä. Akanvirrat saa jo melko hyvin kiinni, mutta vielä voisi hiukan laskea, jottei kanootti heti täyty vedestä surffilossatessa stopparin pohjaa myöten.
Kauden saldo 23/50
Re: Uintivihko 2020
Anna mennä vain. Pasilla on niin korkea tuo tavoite, että on pakko uida.Ile kirjoitti: ↑03 Elo 2020, 12:17Pasin kanoottiuintisaldo ei kyllä hirveästi rohkaise lähtemään kanootin kanssa koskeen treenaamaan.PasiK kirjoitti: ↑02 Elo 2020, 17:16Vikaköngäs, vain yksi uinti surffilossauksesta kolmiokiven taakse. Lyhyt ja nopeasti uitu suisteelle tyhjentämään kanoottia. Henri varmisti.
Vedenkorkeus 35 kuution virtaamilla alkaa olla kanoottitreeniin aika hyvä. Akanvirrat saa jo melko hyvin kiinni, mutta vielä voisi hiukan laskea, jottei kanootti heti täyty vedestä surffilossatessa stopparin pohjaa myöten.
Kauden saldo 23/50

Re: Uintivihko 2020
Yksi onnistunut eskimorolli stopparissa, mutta sitten uinnit Korpikoski 3 ja Vikaköngäs 2. Tekee kauden enkat 5 uintia samalle setille. Korpikoski oli todella hyvä, Taneli nakkasi parit voltit ja itse olin yllättävän tiukasti sivusurffissa jumissa pariinkin otteeseen.
Itseni reskutin ja muut soitti suuta.
Saldo 28/50
Itseni reskutin ja muut soitti suuta.
Saldo 28/50
Half the Paddle, Twice the Swimmer
- Jennimeloo
- Viestit: 71
- Liittynyt: 22 Kesä 2020, 21:37
Re: Uintivihko 2020
6.8.2020 uin 3!! kertaa Korpikosken stopparissa. Nuppi meni jumiin ja paniikki iski. En edes yrittänyt eskimoita. Kiukuttelu ei auttanut ja Tanelikin kyseli: ”Mikä suhun on mennyt?”. Ei siinä sitten muu auttanut kun käännellä eskimoita virrassa aina lähempänä kiveä. Sivusurffit ei onnistu kuin sekunnin ja stopperista en osaa tulla pois kun kaatumalla. Mutta ihme tapahtui ja niin ne eskimot alkoivat vaan nousemaan. P&#*€&le! Miksiköhän pitää aina ensiksi vellihousuilla, sitten kiukutella ja viimein sisuuntua, jotta voi onnistua. Kauhean raskasta.
Uintisaldo 13.
Naista hinasi ja romuja keräsi Tanelin lisäksi Sakke ja Nahkurin Mia. Kiitos heille ja anteeksi, jos kitinä rassasi korvia.
Uintisaldo 13.
Naista hinasi ja romuja keräsi Tanelin lisäksi Sakke ja Nahkurin Mia. Kiitos heille ja anteeksi, jos kitinä rassasi korvia.
Fail more to progress faster